Joensuun Katajan pituushyppääjä on saanut harjoitella tehokkaasti nyt puoli vuotta niin, että lankulle uskaltaa juosta jo täysilläkin. Takana on tältä talvelta kaksi hallikilpailua, joista jälkimmäisestä tuli tulos 584.

Tulos sinänsä ei kerro paljonkaan. Tärkeämpää on tapa, jolla se tuli.

- Se tulos syntyi ensimmäisellä hypyllä ja lähti lankun takaa, Sieviläinen muistelee.

- Sen ekan pystyin hyppäämään ilman pelkoa niin, että jätin aivot narikkaan. Sitten rupesin varomaan nilkkaa.

Onnellisena kun pääsisi Turkuun

Nilkassa on taas jotain löysyyttä ja se vaatii oman huomionsa.

Hallikauden tavoitteena Jaana Sieviläisellä on ennen kaikkea pysyä terveenä, sillä ennen tämäntalvista Joensuun hallikilpailua hän oli päässyt kilpailemaan hallissa edellisen kerran tammikuussa 2007.

Ulkoratatuloksekseen Sieviläinen ehti sentään käydä runttaamassa viime elokuussa Porissa A-luokan 581. Sitä edelsi niin pitkä vammakierre, että sitä on turha lähteä tässä jutussa kertaamaan.

Todetaan siis vain lyhyesti, että talvella 2006 silloinen Jaana Kontturi hyppäsi 610 ja voitti hallissa naisten Suomen mestaruuden. Se lupasi paljon seuraavalle kesälle, mutta sitten kävi niin kuin kävi.

Nyt katse on kääntynyt kolmen viikon päähän, jolloin Turussa kilpaillaan taas halliyleisurheilun SM-mitaleista.

- Olen kyllä maailman onnellisin ihminen, jos pääsen sinne Turkuun radan päähän ja vielä niin, että ei tarvitsisi pelätä mitään.

Kuusi metriä vie korkealle

Kun Sieviläinen voitti hallimestaruuden 2006, oli Suomen naisten pituushyppytaso kova.

Natalia Kilpeläinen, Johanna Halkoaho, Nina Saarman-Bartoldi ja myös Katajan Maija Kovalainen (sittemmin Lasaroff) tekivät kovia tuloksia.

Nyt tasavallan ykkönen on Noora Pesola, jonka taso liikkuu välillä 630-650. Sitten tuleekin pitkä väli ja sen jälkeen äärimmäisen tasainen joukko.

Jaana Sieviläinen määrittelee tilanteen sanomalla, että Suomessa hypätään nyt pituutta ”nuoria tyttöjä odotellessa”.

- Kuuden metrin tuloksella ollaan tosi korkealla, Sieviläinen kiteyttää.

Kun Kuopiosta irtosi tulos 584 kaukaa lankun takaa hypättynäkin, lähtee Sieviläinen Turkuun tavoittelemaan SM-mitalia. Kesällä tavoitteena on päästä Suomi-Ruotsi-maaotteluun.

Niin lyhyt aika huipulla

Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon.

Nimet Suomen huipulla ovat vaihtuneet ja Sieviläisenkin uralla on ollut omat tiukat taistonsa.

Otsikoista poissa oleminen vain on saanut monet unohtamaan hyppääjän, joka ehti jo olla kiinni kansallisessa kärkitasossa.

- Enhän minä edes tunne enää näitä nuoria tyttöjä, eivätkä ne tunne minua, Sieviläinen viittaa hallitilastoon, jossa hänen tuloksensa riitti ainakin alkuviikosta kakkossijaan. Tilastokärkenä oli Eveliina Hovisen 585.

Jos Sieviläinen onnistuu ensi kesänä kiilaamaan itsensä Ruotsi-otteluun, se on paljon merkittävämpi asia kuin pelkkiin tuloksiin tuijottavat oivaltavat. Lähipiirissä saattavat kyyneleet virrata kuin olympiavoiton jälkeen.

- Niin vähän aikaa kerkisin siellä Suomen huipulla olla... siis niin vähän (Sieviläinen näyttää sormiensa välillä, kuinka vähän) aikaa, ja sitten se katkesi kuin seinään.

- Niin hirveästi oli asioita, missä olisi voinut parantaa, ja niin paljon jäi kesken, että eihän siihen, hyvänen aika, voinut lopettaa.

Onnistumisen riemua hakemaan

Moni olisi jo lopettanut.

Lihaksissa kun paukkuu jatkuvasti ja uusia vammoja tulee heti edellisistä toipumisten jälkeen, alkaa moni miettiä, että miksi tässä itseään jatkuvasti itkettää.

Sieviläinen ajatteli toisin päin.

- Haluan, että pystyn jatkossakin katsomaan televisiosta yleisurheilua itkemättä. Jos se olisi siihen loppunut, minulle olisi jäänyt suuri suru ja harmistus.

Nyt, kun lihakset taas näyttävät kestävän hyppäämisen, Sieviläinen odottaa nautittavaa kesää yleisurheilukentillä.

- Niin monta vuotta kun olen televisiosta ja vierestä katsonut muiden urheilemista, haluan taas kokea itsekin onnistumisen riemua.

Aimo Salonen