Ei vain aukene, kunnes seuraa ahaa-elämys.

Euroviisujen karsintalähetystä katsellessa kotistudiossa vallitsi oikea joukkoharha. Kuunkuiskaajien kappale Työlki ellää kuulosti kivalta, mutta mietin mitä hittoa sana ”työlki” tarkoittaa.

En nolaa tässä itseäni ihan perusteellisesti, kun vetoan siihen, ettei kaksi ystäväänikään tajunnut. Toinen heistä oli menossa googlettamaan, kun lamppu syttyi yhtä aikaa sohvan molemmissa päissä.

Työlki - työlläkin!

Täkäläinen murre ei yleensä tuota ongelmia, sillä olen syntyisin pohjoiskarjalainen ja sukujuurieni ansiosta siedättynyt hyvin myös pohjoissavolaisten kiemuroelle.

Usein sitä tulee miettineeksi, miten rikkaaksi murre kielen tekee. Se tuo myös asiakaspalvelutilanteisiin oman letkeän tunnelmansa.

Vuosikaudet kotieni nurkissa maannut kitara kaipasi uusia kieliä. Olin ajatellut vaivata vaihto-operaatiolla kaveria ja käydä musiikkiliikkeestä hakemassa pelkät kielet.

Yrittäjä möi hyvät kielet ja kysäisi perään, onko kokemusta kielten vaihtamisesta. No eipä ole.

- On aika niipukasta hommaa.

Tulin siihen tulokseen, että tehkööt liikkeessä. Laitoin kaverille viestin, kuinka niipukkaalta hommalta tuli välttyneeksi.

Nyt sitten kielet ujjuu, mutta siitähän selviää virittämällä.

Vaikka ihmisten puhe on yleiskielistynyt, erottaa Suomen murrealueet edelleen toisistaan. Se on mahtava asia.

Minusta Suomessa ei ole yhtään rumaa murretta.

Kesäaikaan Turussa käydessäni kaipaan torille enemmän penkkejä, joilta käsin voisin kuunnella lähikunnista perunanmyyntiin tulleiden kauppiaiden ja asiakkaiden sananvaihtoa. Siinä on nasakka meininki.

Kuluneella viikolla Helsingin Sanomiin kolumnin kirjoittanutta Virpi Salmea häiritsee se, että samalta suunnalta Laitilasta kotoisin oleva Heli Laaksonen on myynyt lounaismurteella kirjoitettua Pulu uis -runokirjaansa yli 40 000 kappaletta, kun ”normaali” runokirja myy vain sellaiset 400.

Salmi ei hyvällä katso, että lutuisuudella irtopisteitä kerääviä murteita käytetään kirjoissa ja musiikissa.

Poikkeus ilmeisesti ovat ”yleiskielellä” laulavat nuoret ahdistuneet helsinkiläisnaiset, tyyliin ”sä et saa mua ymmärtämään mitä mä haluun.

Murteet kun oikeasti ovat teennäisiä ja tyhmiä. Fiksun täytyy generoida kielensä yleiskielelle jo pääkaupunkiin junalippua ostaessaan.

Maakunnista maan eteläiseen kärkeen muuttavat opettelevat yhtä raivokkaasti yleiskieltä kuin maahanmuuttajat iltakurssilla suomea.

Kun harjoitukset ovat ohi, lähijunassakin voi jo puhua kännykkään. Ja jos yksi ”mie” lipsahtaa, täytyy rukoilla että kanssamatkustajat ovat sulkeneet korvansa.

Sivuseikka on ehkä se, miten teennäistä tämä on.

Taru Väänänen

Kirjoittaja on Karjalan Heilin toimittaja.