Heikki Hartikainen
- Kidutuspenkiltähän se näyttää.
Kyse on ohjatuilla Pilates-tunneilla käytettävästä laitteesta nimeltään Reformer. Laitteen perustana on suorakaiteen muotoinen runko. Rungon päällä on liukuva taso, jota liikutetaan eteen ja taakse. Liikkeen tehoa säädellään eri vahvuisilla jousilla.
Naisten omima lajiLiikkeillä pyritään vartalon ydintuen, selän, vatsan ja lantiopohjan hallintaan.
Tunteja ohjaava Seija Naumanen on vetänyt miehille omaa äijäpilatesta vuodesta 2007 saakka. Nykyään ryhmät toimivat Naumasen omassa FitCore-yrityksessä Torikadulla.
- Naiset ovat omineet lajin. Ehkä se johtuu siitä, että alun perin Pilatesta käyttivät tanssijat, Naumanen arvelee.
Miehistä laji ei tunnu pätkääkään akkamaiselta. Pilateksen keksijäkin on sitä paitsi mies, muistuttaa Naumasen äijätunneille heti alkuvaiheessa hakeutunut Heikki Hartikainen.
Joseph Pilateksen 1900-luvun alussa kehittämä voimistelumenetelmä on osoittautunut sekä Palviaiselle että Hartikaiselle suoranaiseksi pelastukseksi.
- Kaksi levyä oli selästä niin pahasti pullistunut, että lääkäri ehdotti joko puukkoa tai jumppaa. Nyt otan särkylääkkeitä enää kovien urheilusuoritusten jälkeen, Hartikainen kertoo.
Palviaisen selän alin nikaman välilevy on vaivannut niin, että kipu on saatu laukeamaan vasta kortisonipiikeillä. Pilateksen aloittamisen jälkeen mies on turvautunut piikkihoitoon kerran.
KoordinaatiotaPilateksen harrastajille luvataan muun muassa elastista ja notkeaa vartaloa. Miehet ovat huomanneet muitakin hyviä vaikutuksia kuin selän kuntoutumisen.
- Ihan pelottaa ajatella, miten jäykkä sitä muuten olisikaan. Monet huippu-urheilijatkin Jarkko Niemisestä lähtien käyttävät Pilatesta liikkuvuuden lisäämiseen, Hartikainen kehuu.
Tennistä pelaava Palviainen on huomannut voimien lisääntyneen harjoittelun myötä. Toisin kuin kuntosalilla, paikat eivät pilateksessa ole kipeytyneet.
- Lihaksiin tulee mukava kuumottava tunne.
Naumanen ottaa alun perin jo 1940-luvulla kehitetyn Reformerin kaikki tehot käyttöön. Ryhmäläiset pumppaavat kelkkaa eteen ja taakse jaloilla, sen jälkeen käsiin pujotetaan lenkit ja treenataan käsivoimia. Vaihtelevilla liikkeillä on niinkin eksoottisia nimiä kuin giljotiini ja apina.
- Tarkoitus on kohdistaa liike keskivartalon syviin lihaksiin. Pitäkää rintakehä alhaalla, selän alle jää pieni hiirenkolo, korjaa Naumanen asentoja.
Harjoittelu kehittää koordinaatiota, sen verran vaihtelevasti veivataan sekä käsiä että jalkoja.
Miehet harrastavat Pilatesta kahdesti viikossa sekä laitteen kanssa että ilman. Palviainen pitää ohjattua laitetuntia hyvänä, liikkeet tulee varmasti tehtyä.
- Treenaamiselle löytyy aikaa, sillä asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.
Taru Väänänen




