Näin kävi Elsi Komulle.

- Kirjaston kahvilassa ihan tuntematon mies rupesi puhumaan, kuinka on maailma mennyt ihmeelliseksi. Kaikilla on niin kiire. Minä tulin kotiin ja kirjoitin siitä runon, Komu kertoo ja aloittaa malliksi kalevalamittaisen runon ensimmäisen säkeen:

- Kauhea on meuhka meillä, kiire parku paremmasta. Juoksu joutavan jälissä. Hanttiin mä haluan panna, tehdäänpä makea muutos!

Tavallisuus kiehtoo

Sisällöltään ihmisten elämää lähellä olevat runot puhuttelevat, sen Runon Ystävät ry:n toiminnassa tiiviisti mukana oleva Komu on huomannut.

- Runojen kiinnostavuutta voi mitata sillä, kuinka paljon ihmisiä yhdistyksemme runokahvila-iltoihin tulee. Viimeksi pidimme illan otsikolla ammatit runoudessa. Me lausuimme runoja teurastajasta pappiin ja siivoojaan, hyvin veti väkeä.

Yhdistyksen tiedottaja Anja Koivunen laati samaiseen iltaan runon lapsisotilaasta. Seuraavaan iltaan on valmistunut runo, joka kertoo yksinäisyydestä.

- Miten karmeata yksinäisyyttä voikaan olla. Ihminen voi olla jossain kuolleena kaksi vuotta, eikä kukaan kaipaa. Siinäkin olisi runon aihe, Koivunen huomaa.

- Ennen runot kertoivat elämänkatsomuksellisista asioista ja ihmismielen synkeistä syövereistä. Nyt nostetaankin arjen asioita, Komu erittelee.

Suoraan päin

Runolla voi todella ravistella.

Runon Ystävät ovat lausuneet rintasyöpään sairastuneiden naisten paperille laittamia tuntoja.

Viime vuoden puolella puhuttiin Timo Harjun runokokoelmasta Kastelimme heitä runsaasti kahvilla, joka paukuttelee rehellistä tekstiä vanhainkodin elämästä. Uutinen tuli tietenkin vanhusseksiin viittaavasta runosta.

- Ennen kaunisteltiin ja kierreltiin. Nykyrunossa Arja Tiainen menee suoraan asiaan ja sanoo: Sinä saatana jätit minut yksin palavaan yksinäisyyteen, Koivunen jatkaa.

Yksi teema on runoissa aina ylitse muiden. Hyvä rakkausruno ei vanhene koskaan.

- Joen Yössä pyysimme toiverunoja yleisöltä. Paikalla oli nuoria tyttöjä, jotka valitsivat listasta pelkästään niitä runoja, joiden nimessä sanottiin jotain rakkaudesta, Komu hymyilee.

Komu muistuttaa myös perinteisten runojen paikasta. Osa ihmisistä ei hylkää klassikoita koskaan.

- Olin Helsingissä esiintymässä ja esitin yli neljäkymmentä tekstiä. Esityksen loputtua yleisön ainoa mies tuli sanomaan, että ”et sitten esittäny Leinoo”.

Tuuliviiri

Einoa Leinon runoja kaivannut mies olisi voinut olla taiteilija Henry Räsänen.

Erityisesti Leinon kalevalaisista Helkavirsistä hurmaantunut mies kiertää pitämässä Leino-iltamia yhdessä näyttelijä-laulaja Erkki Räsäsen kanssa.

Esityksessä lauletaan ja lausutaan, väliin yleisö voi kuulla poliittisen pakinan tai tarinan serkusten keikkareissulta. Tahdin määrää Leinon kuvalla varustettu onnenpyörä.

- Haemme vastausta siihen, mikä mies Eino Leino on. Hänhän oli paljon muutakin kuin runoilija. Itseäni on mietityttänyt se jännä ristiriita, kuinka Leino näyttäytyi Kajaanista kotoisin olevana kansanmiehenä, mutta toisaalta hän piti kansaa jopa ymmärtämättömänä.

Nykymeno saattaisi saada Leinon viikset väpättämään innostuksesta - tai kauhistuksesta.

- On niin paljon enemmän asioita, joihin tarttua. Leinossahan oli myös se puoli, että hän provosoi saadakseen aikaan keskustelua. Oli vähän sellainen tuuliviiri.

Runoja selällään

Haihtuvi nuoruus -säkeitä päässään pyörittelevä pitää Leinoa pateettisena ja synkkänä. Jylhyys yhdistetään suomalaiseen sielunmaisemaan.

- Ihmisten suosikkiteksti on yleensä Nocturne. Perusteluksi sanotaan, että kun se on niin isänmaallinen. Vesa-Matti Loirin levytyksillä on varmasti iso vaikutus siihen, miten Leino tunnetaan.

Räsänen tuntee Leinon runojen valoisan, hauskankin, puolen.

Nyt päästäänkin pohtimaan sitä, miksi runoutta pidetään usein niin vakavana ja jäykistelevänä.

Räsänen tunnustaa halunsa sekoittaa hieman pakkaa. - Olen miettinyt paljon sitä, miten runoja pitää esittää. Leino-esityksissä olemme lausuneet tekstejä esimerkiksi toisesta huoneesta käsin tai selällään maaten, miten nyt mieleen juolahtaa. Tekstejä kunnioitetaan, mutta ammutaan runouden vakavuutta alas.

Räsänen on sitä mieltä, että ihmiset kyllä saadaan innostumaan runoudesta, jos se tuodaan eteen jollain tavalla koskettavasti.

- Kaikki eivät jaksa syventyä luettavaan runouteen. Sen takia runoja pitää esittää ja esittämistavoissa taivas on rajana.

Arkirunoutta

Arkirunous saavuttaa ihmiset yllättävissäkin yhteyksissä, vaikka aamun lehden avaamalla. Hautajaisilmoitukset ja juhlapäivävärssyt kaipaisivat Elsi Komun ja Anja Koivusen mielestä tuoreempaa otetta.

- Eri tilaisuuksissakin kuulee aina samat laulut ja runot. Saman vanhan toistaminen ärsyttää, kun koko ajan syntyy uusia tekstejä. Mielelläni kuulisin vaikka Hotakaista tai Ilpo Tiihosta, Koivunen huokaa.

Henry Räsänen tempautuu hänkin miettimään arkirunoutta ja sen merkitystä.

- Näkyyhän runous laulujen sanoissa ja lasten loruissa esimerkiksi.

- Ennen muinoin runous oli osa suomalaista arkea. Leinokin ihaili Suomen kansan kalevalaista menneisyyttä. Runoutta ymmärrettiin ja käytettiin. Lukeeko tämän päivän kalevalainen kansa runonsa sitten maitopurkin kyljestä, Räsänen kysyy.

- Maitopurkkirunoushan on oikeasti hieno juttu, samalla tavoin kuin se, että joku laulaa humalassa Leinon Lapin kesää karaokebaarissa.

Mitähän Leinon Eikka siitä mahtaisi olla mieltä?

Saattaisi vaikka ottaa käteensä toisen mikrofonin.

Taru Väänänen

Räsästen Leino-iltamat Kalevalan päivänä sunnuntaina 28.2. kello 18 Joensuun Pakkahuoneella. Seuraava Joensuun Runon Ystävien runokahvila teemalla yksinäisyyden monet kasvot torstaina 4.3. kello 18.30 Joensuun pääkirjaston Muikku-salissa.