Jussi Silvennoinen elokuusta 1859
Kalevan Rastin Jussi Silvennoinen tunnetaan kartoistaan, joissa hän on pistänyt historiallisia, jopa 1800-luvulla olleita pohjoiskarjalaisia maisemia nykyajan suunnistuskartan muotoon.
Nyt hän on ratamestarina seuransa 60-vuotisjuhlissa: ensi lauantain hiihtosuunnistuksen keskimatkojen SM-kilpailussa ja sunnuntain Lumi-Toukola -viestissä, jotka hiihdetään Lykynlammen maisemissa — siis kuuluisan, vuonna 1859 tapahtuneen Höytiäisen purkauksen tuntumassa.
Tuona vuonnahan Höytiäisen pintaa piti laskea hallitusti, mutta 3.8.1859 tilanne riistäytyikin laskijoiden käsistä ja vesimassat ryöpsähtivät hallitsemattomasti läpi padon ja murskasivat kaiken tielleen osuneen.
Tasainen kangas sai korkeuserojaMaaliskuussa 2010 metsä on hiljainen ja ratamestari silmäilee männikköä tyytyväisenä.
- Se purkaus paransi aluetta kivasti, Silvennoinen sanoo.
- Ilman sitä tässä olisi käytännössä tasaista Jaamankangasta Viinijärveltä aina Kontioniemen nokkaan asti.
Höytiäisen lasku toi mukavasti korkeuseroja, joita suunnistuskilpailun ratamestari voi hyödyntää.
- Aina puhutaan vain siitä, että Höytiäinen laski, mutta laskivathan tässä ympärillä myös kaikki nämä pikkulammet. Lykynlampikin oli aikaisemmin melkein kymmenen metriä syvempi.
Jäynää syrjässä ja myös alussaLauantain SM-kilpailussa Silvennoisen apulaisratamestarina on Hannu Ruokolainen ja sunnuntain Lumi-Toukolassa Ari Piitulainen.
Kolmikko on hyödyntänyt nimenomaan 150 vuoden takaisten tapahtumien tuomia mahdollisuuksia.
- Tässä majan lähellähän puusto on turhan väljää, mutta täällä syrjemmässä (Silvennoisen sormi näyttää aluetta) on aavistuksen verran tiheämpää metsää, missä rastilippu ei näykään sadan metrin päähän. Se sotkee kilpailua, Silvennoinen sanoo.
Jotain jäynää Silvennoinen on pistänyt myös reitin alkupuolelle.
- Toivon, että tässä kohti (Silvennoinen näyttää karttaa) monen suoritus menee hätäilyksi. Siinä on jotain semmoista, mihin kilpailijat eivät ole välttämättä tottuneet.
Alamäkiin voi nyt sukeltaa turvallisestiSilvennoinen uskoo, että kilpailu ratkeaa sujuvaan suoritukseen.
- Tärkein asia on hiihtovoimassa. Veikkaan, että noin kymmenellä miehellä on riittävän hyvä hiihtokunto, ja niiden kesken katsotaan sitten se, kuka jättää ne virheet tekemättä.
Silvennoinen sanoo, että merkittävä ero näissä kilpailuissa tavallisiin hiihtosuunnistuskilpailuihin verrattuna on juuri hiihdettävyys.
- Jossain hämäläisessä ryteikössä hiihtosuunnistus on vähän semmoista kamikaze-urheilua, Silvennoinen täräyttää.
- Alamäkeen mennään sokkona puiden väliin niin, että aikamoista rämäpäisyyttä vaatii, jos meinaa kilpailussa pärjätä.
- Täällä maasto on niin väljää, että vaarallisia paikkoja on voinut välttää.
- Täällä ei ole sitä, että alas päin mentäessä pitää pelätä henkensä edestä ja ylös päin mentäessä ottaa sukset käteen, kun risujen välissä ei mahdu hiihtämään luistellen.
Aimo SalonenKalevan Rastin 60-vuotisjuhlakilpailut hiihtosuunnistuksessa Lykynlammen maastossa 6.-7.3.2010. Keskimatkojen SM-kilpailut lauantaina ja Lumi-Toukola -viestit sunnuntaina.




