Viime kesänä ylioppilaskirjoitusten jälkeen olin niin lopen kyllästynyt ja väsynyt lukemiseen, etten edes häpeä myöntää hihkuneeni riemusta, kun posti toi ohuen kirjeen.

Motivaation löytymisestä on kiittäminen ainoastaan välivuotta. Sen pitäminen oli ehdottomasti yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Välivuosi ei kuitenkaan ole yhteiskunnallisesti kovin hyväksyttävä asia. Sehän vain pitkittää siirtymistä työelämään. Tämä väite on kuitenkin monin tavoin harhainen.

Olen viettänyt välivuoteni tehden tulevan oman alani töitä. Työkokemuksen ansiosta tiedän nyt varmasti, mitä haluan maisterin papereillani tehdä. Työssäolo on antanut minulle enemmän itseluottamusta kuin mikään aiempi kokemus. Uskon, että kerryttämäni työkokemuksen avulla minun on helpompi saada sekä kesätöitä, osa-aikatöitä opiskelun ohella että työllistyä koulun jälkeen. Välivuosi myös selkeytti, että mikä oppiaine oikeasti on paras vaihtoehto minulle. Koska kaikessa on kyse rahasta muistutan, että opiskelualan vaihtaminen maksaa valtiolle. Luultavasti olisin itsekin joutunut vaihtamaan, jos olisin viime vuonna päässyt yliopistoon.

Oikeastaan kaikki välivuoden viettäneet ystäväni ovat olleet tyytyväisiä ratkaisuunsa. Monet ovat olleet työharjoittelussa, toiset tutustuneet Suomen ulkopuoliseen maailmaan.

Sitä vastoin olen kuullut huokailuja kouluun päässeiden ystävieni huulilta. Olisi se välivuosi ollut sittenkin ihan hyvä idea, he ovat tuskailleet loppusyksystä. Epäilyksiä on ollut myös siitä, onkohan tämä ala nyt oikea, ja tänä keväänä moni pyrki kouluun uudestaan.

Yhteiskunnalla ei ole oikeutta vaatia ja olettaa, että kahdentoista vuoden opiskelun jälkeen kaikki hinkuvat taas kouluun. Välivuoden pitäminen on ainoastaan tervettä. Periaatteessa välivuosi pitäisi tehdä pakolliseksi jokaiselle ammatistaan epävarmalle nuorelle.

Opinto-ohjaus ja työharjoittelujaksot ovat peruskoulussa ja lukiossa olemattomia, joten työmarkkinatuetussa työharjoittelussa pääsisi näkemään aloja, jotka kiinnostavat. Siinä ainakin viivautuisivat yli ne ammatit, jotka eivät ainakaan sovi itselle.

Tietenkin välivuoden voi käyttää monella tapaa. Suomen tukijärjestelmän takia moni jää elämään työttömyyspäivärahalla tai toimeentulotuella. Toisaalta ymmärrän näitäkin ihmisiä, sillä rahallisesti häviän sossun varassa eläville ja työttömyyspäivärahalla elävät saavat vain parikymppiä vähemmän rahaa, mutta heillä ei ole mitään muuta kuin vapaa-aikaa.

Työharjoittelussa olen kuitenkin oppinut enemmän kuin ikinä opiskellessani. Välivuosi on ollut monella tapaa elämäni parasta aikaa, mutta nyt on aika palata yhteiskunnan hyväksymäksi kansalaiseksi, takaisin koulun penkille.

Oona Lohilahti

Kirjoittaja on Karjalan Heilin toimitusharjoittelija