Työlästyä ei kaupungin keskustassa liikkuvien kuitenkaan kannata, vaan pinnaa pitää vain yrittää venyttää. Siltakadulla käynnissä oleva katutyö ja siihen liittyvät muutamat pienemmät toimenpiteet ovat pakon sanelemia juttuja. Ne on käytännöllisyyssyistä pakko tehdä sulan maan aikaan eli kesällä.
- Urakkana tämä on tosi iso, kun otetaan huomioon, että se on näin keskellä kaupunkia, sanoo työmaapäällikkö Timo Markkanen projektin toteutuksesta vastaavasta NCC Road Oy:stä.
Kolmijakoinen työ käynnissäNyt ydinkeskustassa käynnissä olevaa katutyömaata voidaan luonnehti tavallaan kolmijakoiseksi.
Projekti Siltakadulla käynnistyi valmistelevien toimenpiteiden osalta heti juhannuksen jälkeen, jolloin kaadettiin Tori- ja Rantakadun väliseltä katuosuudelta Vapaudenpuiston puoleiselta laidalta melkoinen määrä puita.
Puiden kaato ja puiden kaatoon saatu lupa onnistuivat - ihme kyllä - ilman perinteisen joensuulaistyylin mukaista valituskierrettä. Uusia puita katuosuudelle istutetaan joukkoliikennekadun tyylin mukaisesti.
Parhaillaan Siltakadulla on käynnissä ajoväylän ja sen molemmilla puolilla kulkevan jalkakäytävän ja pyörätien pohjaus- ja muut tekniset työt.
- Katuosuus pohjataan routasyvyyteen eli 1,9 metriin asti. Tässä yhteydessä rakennetaan myös vesihuolto uusiksi samoin kuin myös kadun alle tulevan telematiikan vedon myös myöhemmässä vaiheessa vaatimat ”putkistot”.
Töitä on tehty usean viikon ajan kyseisellä katuvälillä sen Vapaudenpuiston puolella.
Lopullisen ulkoasunsa kivitöineen katu saa loppukesällä ja alkusyksyllä. Katu tulee näyttämään samanlaiselta kuin joukkoliikennekatukin välillä Kauppakatu-Torikatu.
Joukkoliikenne vaihtaa ensi viikolla kaistaaEnsi viikolla työt siirtyvät kadun pohjoisreunalle ulottuen aina hotelli Vaakunan ja Sokoksen kivijalkaan asti
- Ennen ”kaistan vaihtoa” joukkoliikenteen ajoneuvoille pinnoitetaan puiston laitaan väliaikainen ajoväylä, Markkanen sanoo.
Kaupunkilaisten keskuudessa on ollut hieman epätietoisuutta siitä, muuttuuko Siltakatu välillä Torikatu-Rantakatukin joukkoliikennekaduksi.
- Ei muutu, vaan katuosuus tulee valmistuttuaankin olemaan kaiken liikenteen salliva katu. Hieman pätkä tulee kaventumaan, kun torin suuntaan tuleva toinen kaista poistuu. Aseman suuntaan Rantakadun risteyksen jälkeen säilyy entiseen tapaan kaksi kaistaa, joista oikeanpuoleinen on busseja varten, sanoo suunnittelija Timo Ritala kaupungin teknisestä virastosta.
Kaksi uutta suojatietäKyseiseen katuprojektiin liittyen kaupungin ydinkeskusta saa kaksi uutta korotettua suojatie sekä uutta pintaa kevyen liikenteen väylälle ”Piimälinnan” eli Joensuun Osuuspankin talon edustalle Siltakadulle.
- Suojatiet tulevat Torikadulle Silta- ja Niskakatujen puoleen väliin Vaakuna -hotellin laajennuksen ja S-marketin sisäänkäyntien kohdalle ja Iso Myyn ja Metropolin sisäänkäyntien kohdalle Niskakadulle.
- Suojatiet tehdään lähempänä syksyä siinä vaiheessa kun Siltakadulle tehdään kivitöitä. Työt ajoitetaan siihen yhteyteen, kun paikalla on muutoinkin ”kivityövoimaa”, Markkanen sanoo.
Katurakennustöiden yhteydessä Siltakadulle hotelli Vaakunan ja Sokoksen tavaratalon edustalle tehdään lämmitettävä jalkakäytävä.
Työmaapäällikkö Markkasen arvion mukaan kadunrakennustyöurakka on valmis lokakuun loppuun mennessä.
Jouni Lievonen




